Kuukausittainen arkisto: helmikuu 2016

Toimitusjohtaja on menettänyt työpaikkansa

Tietämättä mikä toimistolla odotti painoin napista hissin kolmanteen kerrokseen kuten monta kertaa aiemminkin. Näin hissin lasiseinän läpi alla olevan kahvilan ja muutaman aamuvirkun kahvittelijan katoavan kuiluun.

Sitten hissi pysähtyi. Avasin oven. Sisällä toimistossa aulasihteeri sanoi, että hallituksen puheenjohtaja Pekka odottaa neuvotteluhuoneessa. Se oli kummallista. Mitä ihmeen asiaa hänellä voi olla, ajattelin.

Paiskattuamme kättä ja käytyämme normaalit kohteliaisuude läpi Pekka meni asiaan. Hän sanoi: “Haluatko ryhtyä toimitusjohtajaksi? Tarvitsen vastauksen nyt heti.”

Ray Dalio: Totuudessa ei ole mitään pelättävää

On hyvin todennäköistä, ettet ole kuulut koskaan Ray Daliosta. En minäkään ollut kunnes vastikään luin hänestä. Latasin hänen kirjoituksensa Principles kuten kuulemma noin 2 miljoonaa muuta on ladannut minua aiemmin.

Ray Dalio on Blackwater nimisen sijoitusyhtiön perustaja. Se hallinnoi 150 miljardin euron sijoitusvarallisuutta, mikä on noin 3-kertainen summa Suomen valtion budjettiin verrattuna.

Dalio on luultavasi miljardööri, mutta se ei ole syy kirjoittaa hänestä.

Syy on se, että Dalio kirjoitus on hyvä ja siitä voi kuka tahansa oppia ja sen voi ladata maksutta tästä linkistä.

Hyvä myyjä on onnellinen häviäjä

Amerikkalainen nimeltä Strong julkaisi vuonna 1925 nimitykset ominaisuudet, hyödyt, vastaväitteiden käsittely ja kaupan päättäminen. Hän keksi myös avoimet ja suljetut kysymykset.

Harva tietää, että nuo on keksitty jo 90 vuotta sitten, mutta ne ovat edelleen voimissaan myynnissä.

Erityistä oli se, että myyntiä voi oppia. Se oli uutta 90 vuotta sitten. Vielä nykyään jotkut ovat sitä mieltä, että hyväksi myyjäksi synnytään eikä myymistä voi oppia.

Ehkä totuus on sekä että. Ehkä myynnin tekemisen voi oppia, mutta asenne myyntiin on synnynnäistä.

Myyjän perustyyppi kaikissa kulttuureissa on onnellinen häviäjä.

Parkinsonin lain vaikutus uusasiakashankintaan

Brittiläinen virkamies Cyril Northcote Parkinson keksi 61 vuotta sitten omaa nimeään kantavan lain. Parkinsonin lain mukaan työ laajenee siten täyttäen työn suorittamiselle varatun ajan.

Parkinson kuvaili kuinka se tapahtuu. Vapaalla oleva vanhempi nainen käyttää päivän postittaakseen kortin veljentyttärelleen. Tunti kuluu postikortin valintaan, toinen silmälasien etsimiseen, puoli tuntia osoitteen hakemiseen, 1,5 tuntia kortin kirjoittamiseen ja 20 minuuttia sen päättämiseen ottaako sateenvarjo mukaan kun vie postikortin laatikkoon.

Kiireisen postikortin postitus työllistäisi kolmeksi minuutiksi.

Matka mikromanageerauksesta suunnitelmallisuuteen alkaa yhdellä askeleella

Monille suunnitelmien tekeminen on vaikeaa. Syy on suunnittelun vaatima kognitiivinen kyvykkyys. Mitä pidemmästä suunnittelujänteestä on kyse, sitä suurenpaa älyllistä kapasiteettia suunnittelu edellyttää. Näin ainakin esittää Capelle kirjassa Optimizing Orgnization Design.

Capellen mielestä jokaisesta ei ole suunnittelemaan, koska kyvyt eivät riitä.

Uskon, että se on yksi puoli, mutta ei kaikki.

Nimittäin aivotutkijoiden mielestä harkinta kuluttaa paljon energiaa. On kevyenpää olla kuluttamatta suunnittelun vaatimaa energiaa reagoimalla selkäytimellä.

Oren Klaffin mielestä myyjän on vedottava asiakkaan krokotiiliaivoihin eli vaistoihin. Hän puhuu samasta kuin aivotutkijat, vaikka käyttää eri nimitystä.