muutosjohtaminen

Onnistuvassa muutosjohtamisessa esimies saa ihmiset panostamaan henkistä energiaansa

Esimiehen ja -naisen johtamistehtävä on vaikuttaa johdettaviensa työhön. Ellei vaikutusta ole, on esimies turha.

Jokainen uusi vaikutus on toisaalta muutos entiseen verrattuna ja esimiehen on, ollakseen esimies, muutettava jotain jatkuvasti. Muutos voi olla toisinaan pieni ja joskus iso.

Esimiehen menestys johtajana kiteytyy siihen kuinka hän saa muutoksia aikaan eli kuinka hän onnistuu vaikuttamaan johdettaviinsa niin, että he suoriutuvat työstään paremmin kuin ennen.

Johtajalle muutoksen tarve voi olla selvä. Hän on satsannut aikaa. Hän on pohtinut ja harkinnut muutosta monipuolisesti ja syvällisesti. Sitten hän on tehnyt päätöksen ja esittää sen johdettavilleen.

Päätös on vaatinut energiaa ja aikaa, mutta moni esimies odottaa, että hänen alaisensa sitoutuvat muutoksen hetkessä. Yleensä niin ei käy ja seurauksena esimies voi tiukentaa otettaan. Usein tiukka ote epäonnistuu ja esimies palaa takaisin väljään johtamistyyliin ilmapiirin heikennyttyä.

Johtaja voi vaikuttaa paremmin tunnistaessaan ja hyväksyessään, että muutos edellyttää henkistä energiaa ja aikaa.

Alainen kysyy mielessään kuinka muutos liittyy häneen? Onko minun sitouduttava muutokseen? Mitä se merkisisi?

Aivotutkimukset ovat osoittaneet, että uuden asian oppiminen luo uusia hermoratoja aivoissa. Se kuluttaa energiaa. Ihminen väsyy. Kirjaimellisesti.

Selkäydinreagointi ei kuluta energiaa, koska reagointi perustuu olemassa oleviin hermoratoihin. Siksi selkäydinreaktio on helppo. Se ei kuluta henkistä energiaa.

Ihmisillä on esi-isiltä peritty taipumus reagoida hyökkäämällä tai pakenemalla. Nuo kaksi keinoa sopivat luolamiehille, mutta ne toimivat huonosti johtajille ja johdettaville.

Esimerkiksi myyjien on vaikea tehdä kylmiä soittoja, koska soitot luovat tilanteen, jossa soitettava henkilö yleensä puolustautuu ja voittaakseen myyjän olisi hyökättävä.

Toinen esimerkki on, että monet johtajat arastelevat kehityskeskusteluja, koska niissä altistuu myös puolustus- hyökkäystilanteelle.

Muutoksessa on kyse henkisen energian panostuksesta. Ilman henkisen energian panostusta toiminta perustuu selkäydinreaktioiden hyökkäys ja puolustautuminen -asetelmaan.

Johtaja vaikuttaa paremmin kun hän:
• hyväksyy sen että muutos vaatii energiaa häneltä itseltään ja muilta
• energia kuluu ajatteluun, harkintaan ja pohtimiseen
• muutos vaatii aikaa, koska muutoksen toteutus kuluttaa energiaa
• muutoksen valmistuttua muutetun asian toteutus on selkäydintoimintaa ja kuluttaa vähän energiaa

Kukin yksilö päättää itse paljonko henkistä energiaansa hän käyttää. Johtaja voi kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan panostukseen eri tavoin.

Yksi keino on vahvistaa luottamusta siihen, että asiat hoituvat. Todisteiksi käyvät menneet menestymiset. Menestystarinoilla myyjätkin myyvät uusille asiakkaille.

Keskittyminen ratkaisuihin menneiden ongelmien sijaan nostaa energian käyttöä.

Innostaminen, rohkaisu ja toivon ylläpito ruokkii yksilöä panostamaan energiaansa.

Joskus on tarpeen luoda selkä seinää vasten tilanne. Se merkitsee, että on vain yksi suunta, jossa valo kajastaa. Jo muinainen kiinalainen sotataidon opettaja Sun Tzu kirjoitti, että viholliselle on aina jätettävä perääntymistie, sillä muuten se taistelee viimeiseen asti.

Jätä johtajana aina perääntymistie, joka on halutun muutoksen suunnassa.

Myyntitaidot ovat perusedellytys hyväksi myynnin johtajaksi, mutta eivät riittäviä

Hyvästä myyjästä ei aina tule hyvä myynnin johtaja. Syykin on melko selvä. Myynnin johtaminen edellyttää muitakin kuin myymisen taitoja, mutta myynnin johtajan on myös osattava myydä. Ilman myynnin osaamista on vaikeaa tulla hyväksi myynnin johtajaksi. Myyntitaidot ovat perusedellytys hyvälle myynnin johtajalle, mutta eivät riittäviä. Sales Executive Council selvitti mistä hyvät myynnin johtajat on tehty. Se... Lue lisää »

Miksi johtamisen kehittämisohjelmat epäonnistuvat?

Johtamisen kehittämiseen panostetaan suuria summia. Pelkästään USA:n yritykset satsaavat 14 miljardia dollaria vuosittain johtamisen kehittämiseen. Saavatko yritykset vastinetta rahalleen? Johtamisen kehittämisohjelmien toteutuksessa on McKinseyn mukaan puutteena mm se, etteivät yrityksen välitä kehittämisen yhteydestä yrityksen keskeisiin menestystekijöihin. Johtamisen kehittämisen tulee kohdistua kahteen kolmeen asiaan, joilla on keskeinen merkitys yrityksen suorituskykyyn. Käytännössä johtamisen kehittämiseen sisältyy pitkä luettelo... Lue lisää »

7 huomioitavaa asiaa uudelle toimitusjohtajalle (ja vanhalle myös)

On hyvä tunnistaa milloin asiat alkavat mennä vikaan, jotta voi ryhtyä tekemään sille jotakin. Alla olevassa luettelossa* on muutamia huomioitavia asioita uudelle ja vanhalle toimitusjohtajalle. Havaitsetko jotakin seuraavista?   Käskyjen antaminen on kallista Työntekijät haluavat usein neuvoasi ennen kuin toimivat. Sinusta on tullut pullonkaula ja nimeäsi on käytetään asioitten hyväksymisleimana.   On vaikeata tietää mitä... Lue lisää »

Miten älyllistä tulivoimaa voi lisätä kaistanleveyden hallinnalla

Kun on nälkä, näkee nälkää. Miten osuvasti suomeksi sanotaankaan kun nähdään nälkää! Nälän näkee sielun silmin. Psykologisen tutkimuksenkin mukaan se mistä on puute, on se mihin mieli keskittyy. Kun on puute rahasta yrityksessä tai omassa elämässä, näkee hinnat ja kustannukset. Se mistä on puute, voi täyttää mielen kaistan koko leveydeltä kuten silloin kun on nälkä... Lue lisää »

Luonto pyrkii epäjärjestykseen ja energiaminimiin kuten ihmiset organisaatioissa, joita ei johdeta

Luonto pyrkii lisäämään epäjärjestystä. Sitä kutsutaan entropian kasvuksi ja se merkitsee, että puu lahoaa, rauta ruostuu ja sokeri liukenee aamukahviin. Kaikki kuluu ja vanhenee voi sanoa. Tuota vastaan voi taistella ulkoa tuodulla energialla. Luonto itse pyrkii energiaminimiin. Samalla tavalla yrityksen sisäinen toiminta pyrkii luonnostaan kohti epäjärjestystä ja energian minimiä. Yrityksen sisäisen energian vähyyden voi aistia... Lue lisää »

Miksi johtaja nousee sängystä joka aamu mennäkseen töihin?

Miksi on tärkeä kysymys. Miksi sinä menet aamulla töihin? Miksi juuri tiettyyn työpaikkaan? Syysi voi olla palkka. Tarvitset rahaa. Syysi voi olla myös yrityksen kultuuri. Käyt töissä juuri tietyssä yrityksessä, koska pidät sen kultuurista, tavasta toimia ja työtoverisi jakavat käsityksesi sinun kanssasi. Teette työtä samoilla uskomuksilla ja arvoilla. Työskentelet uskomustesi ja arvojesi puolesta edistämällä niiden... Lue lisää »

Pelkäätkö valvoa koska se herättää työntekijöissä närää etkä tiedä miten sen oikein tekisit?

Työntekijöitten valvonta on asia, joka helposti herättää närää työntekijöitten keskuudessa ja juuri siitä syystä moni johtaja ja esimies pidättäytyy valvonnasta. Syy on, ettei ymmärretä miten on valvottava. Usein työntekijöiden pelkona on, että valvonta on nuuskimista, jonka tarkoitus on saada alainen kiinni ja kiikkiin jostakin tekemättömästä työstä. Ja totta tosiaan, tuollaista ilmenee. Se on kuitenkin täysin... Lue lisää »

Ellet löydä selvää syytä toistuviin ongelmiin niin syy on luultavasti sinussa

Vedät päätöksen lonkalta muutamassa sekunnissa. Arvostathan nopeaa toimintaa. Teillä ei jahkailla vaan päätetään nopeasti ja tehokkaasti. Alaisesi alainen soittaa sinulle. Hän kertoo ongelmasta ja kysyy sinun apuasi. Määräät toisen henkilön avustamaan soittajaa. Sitten alaisesi esimies tulee puhumaan sinulle, koska henkilön määrääminen toisiin tehtäviin vaarantaa tärkeän projektin. Päätöksestä on vaikea luopua, mutta haluat myös, ettei projekti... Lue lisää »

Osallistava päätöksenteko on hyödyllistä muista syistä kuin yleensä luullaan

Moni johtaja ajattelee, että ihmisten osallistuttaminen päätöksen tekemiseen on pyrkimystä epämääräiseen demokraattiseen päätöksentekoon ja usein kieltäytyvät sellaisesta. He eivät halua jakaa valtaa, eivät halua olla eri mieltä ja käyttää aikaa osallistuttavasta päätöksenteosta syntyvien erimielisyyksien sovitteluun ja hyvittelyyn. He tekevät kuitenkin tietämättään hallaa itselleen toimimalla tuolla tavalla. Ongelmaksi nimittäin tulee päätöksen toteutumattomuus. Johtaja saattaa päättää mitä... Lue lisää »

Miksi sinun pitäisi antaa itsellesi potkut?

Kun yrityksen ylin johto vaihtuu, usein vaihtuu myös moni johtoryhmän jäsen. Vaihtumisten selityksiä on monia, mutta jos seuraa selityspolkua alkusyyhyn, saavutaan melkein aina kysymykseen ovatko vanhan johtoryhmän jäsenet mukana muutoksessa vai eivät? Omistajia edustava hallitus vaihtaa toimitusjohtajan saadakseen muutoksen aikaiseksi uuden toimitusjohtajan avulla. Muutoksesta on kyse myös yksiköiden johtoa vaihdettaessa. Muutoksessa haetaan uutta perspektiiviä, näkökulmaa... Lue lisää »

Mietitkö miten voisit johtaa myyntitiimiäsi parempiin tuloksiin?

Painaako ylempi johto päälle? Ovatko myyjät passiivisesti agressiivisia? Olet jo miettinyt ratkaisua pääsi puhki ja alat tulla siihen tulokseen, ettei ratkaisua ole olemassa. Olet kokeillut erilaista, mutta mikään ei ole toiminut haluamallasi tavalla. On syntynyt itse itseään ruokkiva negatiivinen kierre. Epäonnistuminen seuraa toistaan. Usko on mennyt. Tilanne näyttää pahalta. Voi olla, että tekee mieli luovuttaa.... Lue lisää »

Ensimmäisenä mieleen tuleva ratkaisu on yleensä väärä

Meillä ihmisillä on luonnostaan halu yksinkertaistaa monimutkaisia asioita, jotta me voisimme käsitellä niitä helposti. Olemme luoneet kukin itsellemme mielikuvan maailmasta ja itsestämmme ja kun kohtaamme ongelman tai haasteen, sovitamme sen mielikuvaamme. Emme mielellämme muuta mielikuvaamme vaan kärkkäästi muutamme todellisuutta niin, että se vastaisi mielikuvaamme maailmasta. Jätämme aktiivisesti huomiotta sellaisia asioita, jotka ovat mielikuvamme kanssa ristiriidassa.... Lue lisää »

Onko yrityksessäsi valmistautumishankkeita, jotka eivät tuota tuloksia? – Muuta ne nopeiksi tuloshankkeiksi!

Tapahtuuko yrityksessäsi jotain seuraavista? Eräässä yrityksessä oli ostettu kallis myynnin koulutus ja yrityksen johto odotti koulutuksesta tuloksia vielä vuosi koulutuksen jälkeen. Kehitysjohtaja kertoi, että seuraavaksi he ostavat uuden koulutuksen edellisen koulutuksen jalkauttamiseksi! Toisessa yrityksessä käynnistettiin avainasiakasmyynnin kehittämishanke, josta johto odotti tuloksia vasta aikaisintaan vuoden kuluttua. Onko yrityksessäsi jotain samanlaista? Uusi strategia joka ei toteudu eikä... Lue lisää »

Mitä sitten ajatteletkin työpaikan poliittisesta pelistä voi käsityksesi muuttua luettuasi tämän

Monet pitävät työpaikalla esiintyvää poliittista peliä epämiellyttävänä ja vastenmielisenä asiana. Ehkä sinäkin. Yleinen käsitys on, että työpaikan poliittisuus heikentää työtyytyväisyyttä, moraalia, sitoutumista ja lisää irtisanoutumisia. Mutta tutkimustulokset osoittavat, että poliittinen taituruus ja vallan halu ovat omaajilleen kannattavia ominaisuuksia. Olet ehkä joutunut tai olet parhaillaan tilanteessa, jossa joudut paimentamaan hanketta, jossa sinulla on paljon vastuuta, mutta ei... Lue lisää »